sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Sydämiä ja valitusta

Ensiksi kynnet: Kävi pieni lapsus viilatessani repimiäni geelejä pois... Tuli viilattua keskarin kynsi nimittäin hirmu ohueksi, kun ei meinannut järki sanoa milloin pitää lopettaa. Kivuliasta, oi kyllä:/ Kävin facessakin kyselemässä neuvoa, mutta kun vastausta ei heti kuulunut, niin päätinpä sitten fixata päälle uuden geelikynnen. Näin ei kuulemma missään nimessä saa tehdä. Hjuuuu enhän minä toki.... Pohjustegeeli tässä vaiheessa jo uunitettuna. No mutta, oli kuitenkin enemmän läheltä piti-tilanne, en saanut kynttä ihan rikki viilattua kuitenkaan. Älkää ikinä ottako minusta minkään näköistä mallia näissä asioissa...
No mutta. Tahdoin tällä kertaa jotain SILEÄÄ o.o Ei ärsyttäviä repsottavia röpö glittereitä... Eli Nufun holo teki nyt jo paluun kynsilleni, ja koristeluiksi sydämiä ja pilkkuja. Jos joku olisi vuosi sitten kertonut että teen sydänkynsiä, olisin nauranut paskaisesti.

Valitusta: Olen ollut jo jonkin aikaa melko epäileväinen judon jatkamisesta:/ Meillä ei mene oikein yksiin ohjaajan kanssa, ja olen muutenkin niin huono motivoitumaan ja innostumaan mistään. Silti tunnen syyllisyyttä lopettamissuunnitelmistani.. En viihdy treeneissä, mutta ajatus lopettamisesta saa minut surulliseksi.

Kenellekään tuttu tilanne, ehkäpä jollain muulla aihealueella?
Epätavallista varmaankin tälläinen, mutta olisin todellakin kiitollinen jos joku vaivautuisi avautumaan omasta näkökulmastaan aiheeseen liittyen:/ Kiitos..





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttia, mutta muista hyvät tavat! Kiitos(: