tiistai 29. tammikuuta 2013

Orly Rock-It, Alastonkuva sekä Tuherruksia osa 1

Geelien kanssa ollut vähän haastavaa, kun tuppaa ilmaantumaan ja lohkeilemaan jatkuvasti:/ Noh, josko näitä vielä jonkun aikaa yrittäisi korjailla. Pääsin nyt ekaa kertaa kokeilemaan Orlyn lakkaa. Ostin tämän ihanuuden (taas kerran) facen Kynsikoristekirppikseltä. Kaunis, kaunis lakka :3 Sain miettiä pitkään mitkä koristeet olisivat tämän lakan "arvoisia". Päädyin leimauksiin eräästä vanhasta Konadin laatasta. Ja vähän extraa tuomaan pieniä timantteja. MUTTA tietenkin pinkit strassit loppuvat kesken, ja joudun jatkamaan kirkkailla... Enkä edes voinut sijoittaa niitä nimettömiin. Dammit. No mutta, kivat näistä kuitenkin tuli(:
Ja kyllä, otsikko on vain googlaajien trollaamista:3 En omista elämää, joten huvitukset pitää repiä sieltä mistä ne sattuu irti saamaan. Tämä on kyllä vanha kuva, viime kesältä. Sniff... Ikävä nuita pitkiä kynsiä:'( Älkää siis kiinnittäkö huomiota siihen miten kynnet lyhenee pikkurillistä etusormeen siirryttäessä:D Värjäytyneetkin ovat...
Tuherruksia, nimi sen jo kertoo. Nämä kuuluvat nyt siihen "Muuta" kategoriaan. Voitte kuvista jo päätellä, etten ikinä koskaan luonnostele piirrustuksiani loppuun. (Yritän laittaa sellaisen jutun kommenteihin että tarkistan ne ensin ennen kuin päästän ne läpi, saattaa muuten olla karua kuultavaa:'D)








lauantai 26. tammikuuta 2013

Napa vs. Akryylit vol.2 (+kissakynnet)

Serkku toivoi siis että hänelle kokeilisin tehdä rakennekynsiä. Olinkin uhrin tarpeessa päästäkseni yrittämään akryylejä uudestaan. Itselle en voi harjoitella, kun tuon judo-harrastuksen kanssa en voi pitkiä kynsiä pitää, ja ekalla kerralla kokeillessa poltin käämit lakkauksia poistaessa:D Luojalle kiitos hänellä on hyvä kipukynnys, minulla kun viilankäyttely ei nimittäin vielä oikein suju, joten hänen kynsinauhansa joutuivat koville.. Tällä kertaa olin jo oppinut joistakin virheistä, joten lopputulos oli huomattavasti parempi. Olen aikas ylpeä:') Mutta älkää kiinnittäkö mitään huomiota tuohon plöröön pikkurilliin. Itsekin huomasin sen nyt vasta näitä kuvia katsellessa:/ Note to self: Älä kokeile mitään uutta ensimmäistä kertaa tehdessäsi kynsiä jollekin muulle kuin itsellesi. Result: En osaa käyttää irtoglitteriä.
Kissakynnet. Tilasin laatan. Koska siinä oli kissan kuva. Nojoo, onhan siinä useita muitakin ihania kuvia;) Piti päästä sitä siis kokeilemaan. Pohjaksi olisin ekan suunnitelman perusteella laittanut OPIn Coney Island Cotton Candy, mutta eeeei...korkki on niin tiukassa etten saa sitä millään auki:/ En myöskään halua pilata OPIn korkkia hampaanjäljillä. Joten otin siis käyttöön testaamattoman Essien Sugar Daddyn (Ehana nimi:D). Sain laittaa nelisen kerrosta saadakseni haluamani tuloksen. Ja oih, onkohan ihanampaa tunnetta kuin avata uusi,täysi kynsilakkapullo? Eli Back to Essies Good to go.










torstai 24. tammikuuta 2013

Mansikoita

Viime yönä innostuin kokeilemaan juuri ostettuja geelivälineitä. Kyseessä siis Fing'rsin uuni ja tällainen mini-aloituspakkaus. Uuni toimi moitteettomasti, geeleistä ei ole aiempaa kokemusta, mutta silti sanoisin että hoitivat hommansa hyvin. Tein vain omille kynsille vahvistuksen geeleillä, ei siis tippejä. Sain geelin kyllä kuplittumaan, mutta veikkaan että johtui ihan kokemattomasta levityksestä. Pilasin toisen käden kynnet kokonaan testatessani glittergeeliä jonka olin aiemmin hankkinut. Sehän oli siis rakennusgeeli, jonka päälle kaivataan vielä päällysgeeli. No eihän se sitten käy 1-vaihegeelin kanssa yhteen-.- Ja minä liian malttamaton selvittämään asiaa tarkemmin... Meinasin lyödä hanskat tiskiin viilatessani geelejä pois. Mutta juu, olen tyytyväinen tulokseen, ja uskon että tästä on hyötyä heikoille kynsilleni.
Kynsiin oli pakko saada lakat, ja halusin päästä käyttämään fimoja ensimmäistä kertaa. Näistä tuli hyvin hempeät, ja muistuttavat aiempia miittikynsiä.












sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kelohongat

Näistä oli siis esimakua edellisessä postauksessa, jossa esittelin raakaversion. Tänään sain aikaiseksi toteuttaa idean omille kynsille. Taitaa jäädä siveltimen käyttö taas jokskin aikaa.. ja jatkaa leimaamista>.<
+ liitteenä kuva toisesta kissastani (harhautan teitä hänen suloisuudellaan)







lauantai 19. tammikuuta 2013

Perhosia

Tässäpä ei niin onnistuneet perhoskynnet aivan mahtavan Nfu Oh 61:sen päällä. Siis oih..Tämä lakka on ansainnut kyllä kaiken hypetyksen sen ympärillä. Olen itse kaamea holo-fani, ja tämä lakka tuppaa aina tulemaan mainituksi kun puhutaan hololakoista. Piti siis itselle ostaa, kun tätä facebookissa 5€:lla kaupattiin. Meillä oli hieman ongelmia maksun kanssa kun myyjällä kävi pienoinen moka, jotan hän sitten yli-ystävällisenä lahjoitti mukaan myös Essien Sugar Daddyn:3 Perhosleimat on tuosta Apipilan 03-laatasta, ja niitten kanssa oli aika paljon ongelmia, kun en millään älyä miten ne pitäisi siihen kynnelle sijoittaa.

Sain myös inspiraation kokeilla matkia tuota Vallilan Kelohonka-kuosia. Inspis tuli eräästä keskustelusta facen Kynsikoristelut sivulta. Tämä raakaversio siis tehty kynsihyrrästä nyppästylle "kynnelle". Varmaankin seuraavat kynnet tulee olemaan tämmöiset, kun paremmalla ajalla ehdin niihin keskittymään.



Lakassa on siis näinkin vahva efekti huonossakin valossa




perjantai 18. tammikuuta 2013

Haaste

CaraMia haastoi minut mukaan tähän (olen imarreltu, ensimmäinen haaste!!). Eli siis 11 asiaa minusta, 11 haastajan kysymystä, 11 kysymystä seuraaville, ja tämä haaste kiertoon yhdelletoista alle 200 lukijan bloggareille.

11 asiaa minusta:

1. Kynsienlakkaus ja -koristelu on minun terapiakeinoni jolla paeta hetkeksi pahaa maailmaa.

2. Nukun joka yö kuulokkeet korvilla skype päällä, linja auki poikaystävän kanssa.

3. Muistan valehtelematta joka ikisen omistamani lakan nimen/numeron. (lakkoja oli 133 kun viimeksi laskin...saattanut lisääntyä parilla kymmenellä...)

4. Keräilen outoja koruja. 

5. Vaihtaisin poikaystäväni milloin tahansa Alexander Skarsgårdiin. 

6. Olen kuullut että osaan tehdä hyviä muffareita;)

7. Nimeltä mainitsemattomat henkilöt ovat pohtineet olisinko autistinen >.>

8. Löydettyäni Facebookista kynsijuttuihin liittyviä kirppiksiä, olen jäänyt koukkuun Faceen.

9. Kärsin araknofobiasta..

10. Raskas musiikki auttaa päänsärkyyn minun tapauksessani.

11. Jaan sänkyni jättimäisen Angry Birdin kanssa<3



CaraMian kysymykset minulle:

1. Minkä värisiä lakkoja sinulla on eniten?
 - Puuh... Varmaankin punaisia

2. Mitä väriä et laittaisi koskaan kynsillesi?
 - Ei ole sellaista väriä. Mutta keltaista ja vihreää välttelen.

3. Miten usein lakkaat varpaankyntesi?
 - Uusia lakkoja testatessa.(Aina ei oo iskän varpaat saatavilla:D)

4. Millainen on paras talvinen manikyyrisi? Linkkaa postaus

5. Kuunteletko musiikkia samalla kun lakkailet kynsiäsi?
 - En yleensä, mutta minulla on lähes aina telkku auki samalla vaikken siihen yhtään keskity.

6. Glitter-kerrosvoileipä-mani vai skittles-mani?
 - Paha... ehkä Glitter-kerrosvoileipä

8. Jaa jokin hyvä kynsienhoitovinkki
 - Älä aloita judoa.

9. Kynsikatastrofisi?
- Varpaankynsissä se kun judossa vastustaja potkaisi kynnen irti.

10. Pidätkö vesimarmoroiduista kynsistä?
 - Pidän kyllä, paljonkin.

11. Ulkomainen lempi-kynsiblogi?
 - En taida tällä hetkellä seurata mitään ulkomaalaista kynsiblogia.



Minun kysymykseni seuraaville:

1. Lempi kynsienkoristelutekniikkasi?
2. Miten haluaisit kokeilla koristella kynsiäsi, mutta mitä et ole vielä toteuttanut?
3. Mistä haet inspiraatiota kynsiisi?
4. Kauanko olet harrastanut kynsienkoristelua?
5. Oletko kokeillut rakennekynsiä?
6. Vähiten mieluisin koristelutekniikka?
7. Lempilakkasi jonka omistat?
8. Inhokkilakkasi jonka omistat?
9. Lemppari paikka ostella kynsilakkoja?
10. Kuinka monessa blogissa olet lukijana tällä hetkellä?
11. Kuinka vanha blogisi on?

Haasteen saavat:

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Tikrut ja Zoya

Monen yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin yrittämään tehdä tiikerikynsiä, jotka muuten siis olivat ekat eläinkuviolliset kynnet jotka olen ikinä tehnyt. Käytin myös ekaa kertaa ginan oranssia (nimeä en muista), ja vaikka ei ole ihan minun värini, mutta silti nätti.

Sitten päästään miitistä saamaani Zoyan lakkaan. Ensimmäiseksi halusin testata upean Blazen, joka hurmasi jo sitä swatchatessa. Päätin tehdän accent manin, jotta itse lakka pääsisi enemmän oikeuksiina. Nyt, jo toisena päivänä lakka on lohjennut:/ Haluan uskoa että se on a.) koska olen kohdellut kynsiäni kaltoin, tai b.) omien kynsieni huono laatu. Vaihtoehtoihin ei siis kuulu että lakka voisi olla huono. EI,ei,eeeeeei!: c

Tiesittekö että olen ostolakossa? En minäkään:D Mutta näin on näppylät, painostuksesta joudun siis olemaan loppu kuun kynsilakkojen ostolakossa. Olen ollut jo tässä lakossa pari päivää. Enkä siis ole ostanut kuin...ömm..3 lakkaa ja 8 kynsihyrrää näinä päivinä. Yksi näistä kolmesta, on OPIn Spotted <3 Facebookin kynsikoristekirppiksellä joku möi kyseistä lakkaa, ja ehdin sitten vasta jonoon siihen. Mutta, sain viestiä leidiltä jonka kanssa olin aiemmin asioinut, ja hän tarjosi minulle häneltä käyttämättä jäänyttä pulloa(: Jeii,olen siis kohta Spottedin onnellinen omistaja:3








lauantai 12. tammikuuta 2013

Terveiset miittingistä

Tänään olin mukana siis Joensuussa järjestettävässä miitissä:D Aivan mahtava tunnelma ja ihan yhtä mahtava porukka! Meitä oli lähtenyt sponssamaan Mimax-verkkokauppa, Zoyan maahantuoja, Lush, Laveran maahantuoja ja Cosmerya-verkkokauppa (Toivottavasti muistin nyt kaikki). Kiitos kaunis kaikille sponsoreillemme! Syötävät hoidettiin nyyttäri-periaatteella, joten herkkuja myös riitti. 
Kiitos myös fantastisesta seurasta!(:
Tässäpä muutamat kuvat tarjottavista,sponsoreiden lahjoittamista jutuista ja ostoksista yms:



Omnomnom;)

Osallistujien kynnet

Tässä zoyan lahjoittamat lakat

Mimaxin lahjoittamat laatat

Lahjapussukoiden sisällöt purettuna

Tarkemmin minun pussukkani sisältö

Kirppislöytöni...

...ja muuta mukavaa mitä tuli tänään osteltua

swatchit uusista lakoista (keskellä zoyat, vasemmanreunimmaisin kirppislöydöt CG ja NfuOh zoyan päällä)

Enemmän todellisuutta vastaavissa väreissä

Miittiä varten yritin tehdä vähän hienommat kynnet


Swatchien perusteella voisin kehua nuo Zoyan lakat maasta taivaisiin:o Niin upea kiilto ja levittyvyys<3
Ja eikun vain uutta miittiä suunnittelemaan, minä voin jo ilmoittautua mukaan;)

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Pilviä

Nämä kynnet eivät kyllä olleet yhtään minun tyyliset, mutta ei kyllä muuten pahannäköiset. Ideana oli keksiä jotain sinistä dutchmannille lähtijäisiksi, ja samalla päästä testaamaan uusia lakkoja. Päällyslakka kuplittui ihan kivasti, taidan todella tarvita (taas) uuden:/